Juhlaviikko Lipottarien ystäville alkaa tänään

Kuvat: Reetta Heikkilä
Teksti: Harri Holtinkoski

Tänään alkaa juhlaviikko oululaisille naispesäpalloilun ystäville. Viikon sisällä Lipotattarilla on näet kaiken kaikkiaan peräti kuusi kotiottelua. Kalenteriin kannattaa näin ollen tehdä nopeasti merkintöjä.

Pesisilta on hyvää viihdettä ystävien seurassa.

Superpesiksessä Lipottaret kohtaa tänään 17.7. klo 18 alkaen Pesä Ysit Lappeenrannasta. Huomenna kakkosjoukkueella on vastassa naapurikunnasta Muhoksen Pallo-Salamat. Superin joukkue jatkaa torstai-illassa Jyväskylän Kirittäriä vastaan. Perjantaina voi pitää hetken taukoa kuitenkin pesäpalloviihteestä.

Jännitystä voi lieventää kahvilla ja hankkia vaikkapa kannustamansa seuran lippalakin.

Lauantaina ohjelmassa on jälleen superpesistä, kun Lipottaret kohtaavat runkosarjan päätöskamppailussa Hyvinkään Tahkon. Seuraavana päivänä kakkosjoukkueen kanssa kisaa joukkue pohjoisesta, kun Napa-Pesis Rovaniemeltä vierailemaan. Ensi tiistaina nähdään suomensarjassa vielä paikallisvastustajista kotikentällä Kempeleen Kirin joukkue.

Aivan kuten jo aikoja sitten, ottelun ohessa voi edelleen nautiskella kisamakkarasta. Apukäsiksi osansa makkaranpaistotiimissä luonnehtiva Sari Alenius on ollut siitä asti mukana seuran talkoissa, kun Sara Kinnunen on pelannut. Nykyisin hän saattaisi tulla kivojen ihmisten seuraan, vaikka oma tytär ei pelaisikaan.

– Ensin kannetaan myyntitavarat, girilli ja kaasupullot. Välillä pitää huolehtia, että kaasupullossa on varmasti kaasuakin, kertoo Alenius. Hän itse harrasti nuorempana hiihtoa piirin mestaruuskisoja toisinaan kierrellen.

Talkoissa on seuran eteen ollaan muuallakin. Alkukesästä eri seurojen talkoolaisia oli muun muassa Tahkokankaan kesäjuhlissa.

Tehotriolta voi hankkia ennen peliä ja ottelutauolla Kivkylän makkaraa.

Alenius joukkuekavereiden kanssa järjesti siellä pallonheittotapahtuman.

– Mukavaa on ollut, huumoria ja hyvää mieltä löytyy porukasta, hän päättää.