Tiukka tappio juhlapyhien alla

Teksti: Harri Holtinkoski
Kuvat: Reetta Heikkilä

Ottelun kuvat löytyvät täältä.

Avausheiton heitti ensi vuodellekin yhteistyösopimusta jatkava Tili- ja isännöinti Pihapolku oy:n toimitusjohtaja Jari Alatalo. Päätuomari Kosti Rautiainen valvoo, että se tapahtuu sääntöjen mukaisella tavalla.

Pesäpalloilun juhlapyhien, eli tulevan arvo-otteluviikonvaihteen alla käytiin Raksilassa viihdearvoltaan sykähdyttäviä hetkiä sisältänyt kamppailu Oulun Lipottarien ja Manse PP:n välillä. Jos eri urheiulajeista tehtäisiin draamasarja, pesäpallon erilaiset taktiset yksityiskohdat ja vaihtoehtoiset tavat pelata ottelua, takaisivat sarjalle monta mielenkiintoista ja monisävyistä jaksoa. Vierailija haki tällä kertaa Raksilasta kolme pistettä jaksoin 0-2 (2-3, 0-2).

Avausjakso näytti ensimmäisen vuoroparin jälkeen, että hallitseva mestari menisi menojaan. Kaksi kotiutustilannetta tasoittavalla vuoroparilla ja kaksi juoksua, joista jälkimmäisen toi vieraiden ykköspalkinnolla ottelusta palkittu Jatta Vuorinen. Käänteet kuuluvat kuitenkin urheiluun ja kansallislajiin ennen kaikkea. Lipottaret tuli tasoihin heti seuraavassa sisävuorossa. Ensin Juulia Salonen iski kotiin Sara Kinnusen ja Roosa Törmäsen mailataituruudesta iloitsi kotipesään kirmannut Katrina Määttälä.

Mestaripelinjohtaja Jarkko Pokela pakotettiin ottamaan joukkueelleen aikalisä Oulussa avausjaksolla varsin nopeasti.

Tämän jälkeen näytti jo pitkään siltä, että ilmanhaltija ei sallisi lisäjuoksuja avausjaksoon. Viimeisen vuoroparin viimeisenä lyöjänä vieraiden lukkari Senni Sallinen takoi taululle jakson päätöslukemat 2-3. Kotipesään avausjakson voittotikin toi vieraille jalka toisensa eteen kiiruhtaen siirtänyt Laura Karjalainen.

Toinen jakso käynnistyi Lipottarien hallinnalla

Toinen jakso alkoi Lipottarien hienoisessa hallinnassa, joka näkyi myös yleisön virkeänä kannustuksena. Paras tilanne lyödä jakson avausjuoksu oli ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla Sara Kinnusella. Hieno lyönti kakkosrajan tuntumasta eteenpäin ja pallo tietämättömälle taipaleelle Kakkospesältä kohti kotipesää edennyt Eveliina Hildén ehti mainiosti kolmospesään. Tilanne ja raportti jatkuu kuvan alla.

Sara Kinnunen löi pallon tietämättömiin.

Hildén jatkoi taivalta kohti kotipesää. Pallo löytyi ja polttoheitto kotiin ja risti taululle. Hyvään tunnelmaan intoutunut vierasyleisökin palkitsi joukkueensa suorituksen. Tämän jälkeen peli eteni pitkään laadukkaiden ulkopelisuoritusten ehdoilla. Vanha mestari näytti entisten askelmerkkien kuitenkin olevan yhä lajissa voimissaan. Kokenut Vuorinen löi viimeisssä sisävuorossaan kaksi komeaa välilyöntiä: Merkinantajaa kiitti ensin Henna Peltokangas ja seuraavalla lyönnillä Ida Lähde.

Pelinjohtajilla ei nähty maireaa ilmettä kasvoilla ennen arvo-otteluviikonvaihdetta lehdistötilaisuudessa.

– Kyllä otti päähän se ensimmäisen jakson loppu ja miten Manse sai ne juoksut, mutta eipä sille mitään mahda. Toinen jakso oli tasaista tuhertamista molemmilla. Liian vähän kunnon osumia pelissä, kertoi Lipottarien pelinjohtaja Seppo Salmela ottelun tauottua.

– Tasaisen huonoa taapertamista. Sen verran valo välähti, että saatiin lyötyä pari kertaa pallo väliin, pohdiskeli vieraiden virkaveli Jarkko Pokela.

Pelin viihdearvon nousu näkyi Pokelan arvioissa seuraavasti:

– Yleensähän se on niin, että kun peli on huonoa, tulee kaikenmoista tunnetta ja sähläystä. Sitten alkaa tapahtua monenlaista.

Salmela jatkoi vielä ajatuksilla tulevan viikonlopun idän joukkueiden lukkareiden otteista:

– En tiedä, oliko lukkareilla vaikeat syötöt vai mitä, mutta hirveän vähän kunnon osumia tuli pelissä.

Inka Ronkainen palkittiin Lipottarien parhaana.

Lipottarien ykköspalkittu Inka Ronkainen kertoi, että kenelläkään ei oikein osunut keppiin tänään. Vuorinen nauratti Manse PP:n puolelta vastaavasti sillä, että hänen peliinsä ei mahtunut lähinnä kuin kaksi lyöntiä.

Manse PP:n parhaana palkittiin kaksi juoksua lyönyt ja yhden tuonut mailataiteilija Jatta Vuorinen.

Idän pelinjohtajaksi valittu Lipottarien Seppoo Salmela oli tyytyväinen näkemäänsä molempien lukkareiden osalta, mutta jätti vielä avoimeksi tulevan arvo-ottelun peluutuskuviot lautasen äärellä tapahtuvista tehtävistä.

Ottelun tilastot löytyvät täältä.

Lehdistötilaisuudessa kerrotaan tarkemmin asiaa ja myös estämistilanteesta, joka nähtiin ottelun toisella jaksolla. Se löytyy täältä.